Ylioppilaskunta AYY ja Tokyo ry
Ylioppilaskunta AYY
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta on noin 15 000 jäsenen palvelu- ja etujärjestö. AYY:n jäseniä ovat kaikki Aalto-yliopistossa opiskelevat perustutkinto-opiskelijat. Myös Aalto-yliopistossa jatkotutkintoa opiskelevat voivat liittyä ylioppilaskuntaan.
AYY on keskeinen kumppani opiskelijoiden arjessa. Se on mukana kehittämässä koulutuksen laatua ja koko Aalto-yliopistoa. AYY huolehtii opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopistolla ja tarjoaa opiskelijoille liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuripalveluita, tukea opiskeluun ja asunnon tuhansille Aalto-opiskelijoille. Lukuisat tapahtumat ja yli 150 eri yhdistystä takaavat, että opiskelijalla riittää vapaa-aikanakin tekemistä.
Lue lisää ylioppilaskunnan sivuilta (ayy.fi)
Tokyo ry
TOKYO ry on 12.12.2008 perustettu yhdistys. Alunperin vuonna 1961 perustettu TOKYO toimi yhdistysmuotoisena ylioppilaskuntana 1980-luvulle saakka, jolloin ylioppilaskunnista tehtiin julkisoikeudellisia yhteisöjä. Vuoden 2010 alusta TOKYO siirtyi takaisin yhdistykseksi TOKYO ry:n muodossa, kun perustettiin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY.
TOKYO ry:n tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää taiteen ja taideteollisuuden alan opiskelijoiden sekä alumnien kohtaamista ja edistää esimerkiksi heidän yhteiskunnallisia, ammatillisia ja sosiaalisia pyrkimyksiään. TOKYO järjestää kulttuuritapahtumia, tarjoamaa tukea opiskeluun ja toimii edunvalvojana koulutuspoliittisissa ja opintososiaalisissa asioissa.
TOKYOn toiminta jakautuu taikkilaisten edunvalvontaan ja taikkilaisen opiskelijakulttuurin ylläpitämiseen. Ensimmäisestä hyviä esimerkkejä ovat yhteistyö ylioppilaskuntamme AYY:n ja TaiKin sisäisten elimien kanssa. Kulttuuripuolen toiminta keskittyy lähinnä erilaisten projektien tukemiseen ja tapahtumien järjestämiseen. Näiden lisäksi TOKYO ylläpitää monia palveluita, kuten ravintola Kipsaria ja TOKYOn toimistoa, josta löytyy jatkossa myös AYY:n palvelut.
Lisätietoa toiminnasta ja liittymisestä TOKYO ry:n sivuilta (wiki.uiah.fi)
Katso myös
- Opinto- ja opiskelijapalveluiden yhteystiedot
- Into (into.aalto.fi) - opiskelijan portaali
