Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?

30.03.2012

Vuoden alussa joukko kansainvälisiä muotoiluopiskelijoita vietti kahdeksan viikkoa Kontulassa, joka on osa Mellunkylän kaupunginosaa, tutustumassa alueeseen ja linjasi sen tulevaisuutta.

Onko yksi vuoden 2072 pääuutisista: Mellunkylä on jälleen Helsingin paras kaupunginosa!

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?

Suburb 2072 on Aalto-yliopiston vastikään päättynyt muotoiluprojekti, jossa käytettiin moderneja trendiennakointimenetelmiä Kontulan ja Mellunkylän alueiden tulevaisuuden yhteissuunnitteluun. Suburb 2072 -projektiin osallistui 13 muotoilun opiskelijaa, jotka ovat kotoisin Suomen lisäksi mm. Saksasta, Venäjältä ja Meksikosta.

– Tällaista käyttäjälähtöistä yhteissuunnittelua tehdään liiankin usein toimistoilta tai luokista käsin, mutta me otimme täysin erilaisen lähestymistavan. Vuokrasimme Kontulasta liiketilan, joka toimi tukikohtanamme, ja josta käsin opiskelijat tutustuivat kaupunginosaan, sen ihmisiin, ilmiöihin ja palveluihin, Aalto-yliopiston tutkija Katja Soini kertoo.

–  Kontulan metroaseman läheisyydessä olevassa tukikohdassa järjestettiin myös avoimia tilaisuuksia, jonne yleisö oli tervetullut kertomaan Kontulan tulevaisuuteen liittyvistä toiveistaan, huolistaan, näkemyksistään ja ehdotuksistaan.

Kontulan alueen kahdet kasvot

– Projektissa paljastuivat Kontulan alueen kahdet kasvot: alueella on toisaalta hyvin vahva ja lämmin yhteisö, mutta sen ulkopuolelle jäävät kokevat alueen usein kylmäksi, uhkaavaksi ja pelottavaksi, Soini kuvaili projektin tuloksia.

– Uutisissa ja puheissa korostuu turhan helposti jälkimmäinen näkökanta, vaikka alueen aktiivisesta yhteisöstä voisi kummuta vaikka minkälaisia uudistuksia ja aloitteita.

Mellunkyläläisten kanssa laadituissa ennusteissa piirtyy esiin tulevaisuus, jossa alue on hyvän elämän keidas. Vuoteen 2072 mennessä 1960-luvulta alkaen rakennettu suurlähiö on vakiintunut monimuotoiseksi ja leppoisasti sykkiväksi kotiseuduksi. Mellunkylässä paikalliset, vapaaehtoiset, yrittäjät ja kaupunki puhaltavat yhteen hiileen. Kaikenlainen eriytyminen ja erottelu ovat historiaa ja jokainen mellunkyläläinen osallistuu oman yhteisönsä sosiaalisen tuen, energian, ruoan ja muiden elämän hyödykkeiden tuottamiseen.

Avoimen yhteistyön tuloksena Kontulasta löytyy maailman kotoisin metroasema, ulkomaiset opiskelijat kotiutuvat lähiöön ja paikallinen yritteliäisyys on tehnyt Mellunkylästä Euroopan suosituimman liikuntaturismikohteen. Mellunkylä on ihmisten kohtaamispaikka, jossa kukin voi toteuttaa omaa elämäntapaansa yhdessä muiden samanmielisten kanssa.

Tavoitteeksi hyvän elämän keidas?

Miten määritellään, mikä on paras kaupunginosa? Suburb 2072 -projektin näkemyksessä se on asukkaidensa näköinen hyvän elämän keidas. Projektin nimi viittaa elämään 60 vuoden kuluttua, mutta ratkaisut elämisen puitteista tehdään tänään. Tämä tulevaisuuskuva herättää tärkeitä kysymyksiä niin alue-, korjaus- ja täydennysrakentamisen, sosiaalipalvelujen, kauppakeskusten, julkisen liikenteen, asuntoarkkitehtuurin kuin kaiken muun kehittämisen yhteydessä.

Jos kauaskantoisia vaikutuksia tuottava kehittäminen ottaa tavoitteekseen hyvän elämän keitaan luomisen, voimme tuottaa uudenlaista osallistuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa on sitkeää taloudellista ja sosiaalista vaurautta.

– Esikaupunkien hyvän kaupunkielämän kehittäminen on tehtävä, jossa yhteisen näkemyksen, tavoitteiden ja tahtotilan löytäminen on ensiarvoisen tärkeää, Lähiöprojektin projektipäällikkö Tero Santaoja kertoo.

– Vaikka kehityksen ja tulevaisuuden ennakointi on aina haastavaa, monia vastauksia löydetään arjen elämästä ja käytännöistä käyttäjiä kuuntelemalla. Se, miten ihmiset käyttävät ja arvostavat omaa kaupunginosaansa, on perusta koko toiminnalliselle ja sosiaaliselle identiteetille.

Esikaupunkien kehittäminen on risteyskohdassa

– Aalto-yliopiston muotoiluprojektissa on haastettu uudella ja raikkaalla tavalla kaupunkisuunnittelun käytäntöjä ja näkökulmia sekä tuotu hyvin konkreettisella tavalla asukkaiden ääntä kuuluville. Erilaiset näkemykset urbaaneista ja käyttäjälähtöisistä elämäntavoista ja arkielämästä näyttävät omalla, tärkeällä tavallaan suuntaa tulevaisuuteen
- Mellunkylään vuonna 2072!

– Esikaupunkiemme kehittäminen on tällä hetkellä haasteellisessa risteyskohdassa, jossa on tehtävä tärkeitä valintoja tulevaisuuden kehityksen suuntaamiseksi. Muotoiluopiskelijoiden intensiivinen työ Mellunkylän alueella on aktivoinut etenkin asukkaita keskustelemaan, ideoimaan ja esittämään omia näkemyksiään tästä tulevaisuudesta, Tero Santaoja sanoo.

– Lähiöprojektin keskeisenä tehtävänä on alueen asukasosallisuuden ja toiminnan verkostojen tukeminen. Hankkeesta saadut tulokset avaavat entistä paremmin näkökulmiamme ja ajattelutapojamme esikaupunkialueen kehittämiseksi sekä toimivat hyvänä työkalupakkina käyttäjälähtöisen toiminnan tukemiselle - etenkin Mellunkylässä, Santaoja toteaa.

Suburb 2072 on osa Aalto-yliopiston 365 Wellbeing -hanketta, johon kuuluu yhteensä 12 projektia. 365 Wellbeing kuuluu World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaan.

Kuvia ja lehdistömateriaaleja: 365wellbeing.aalto.fi/

Lisätietoja 365 Wellbeing - hankkeesta (wellbeing.aalto.fi):

Suburb 2072 Facebookissa

Aalto-yliopiston World Design Capital 2012-ohjelma Living+ (living.aalto.fi)

Lisätietoja:
Tutkija Katja Soini
katja.soini [at] aalto [dot] fi
puh. 050 374 4830

Viestintäasioissa:
Mediakoordinaattori Janos Honkonen, muotoilun laitos
janos.honkonen [at] aalto [dot] fi
puh. 050 408 7758
www.lahioprojekti.hel.fi

Takaisin

Bookmark and Share