Marita Liulia ensimmäiseksi Artist in Residence -taiteilijaksi Aalto-yliopistoon

Marita Liulia ensimmäiseksi Artist in Residence -taiteilijaksi Aalto-yliopistoon

16.06.2011

Aalto-yliopisto on perustanut kansainvälisille taiteilijoille ja asiantuntijoille suunnatun Aalto AiR -residenssin. Residenssiin kutsuttavien vierailevien taiteilijoiden tehtävänä on taiteellisen toiminnan kehittäminen Aalto-yliopistossa.

Aallon Artist in Residence -järjestelmä noudattaa parhaiden kansainvälisten yliopistojen käytäntöjä. Sen tavoitteena on luoda uudenlainen yhteistyömalli yliopiston sisällä sekä mahdollistaa yhteistyötä kauppatieteiden, tekniikan alojen ja taiteen välillä. Vierailevan taiteilijan rooli vertautuu tutkimuksen puolella postdoc-tutkijaan. Taiteilijat valitaan kutsumenettelyllä.

Taiteilija-ohjaaja Marita Liulia (s. 1957) on kutsuttu ohjelman ensimmäiseksi taiteilijaksi vuosiksi 2011-2013. Liulia on toiminut menestyksekkäästi monilla taiteen alueilla ja hän on myös tuottanut teoksensa. Liulian teoksia on ollut esillä 45 maassa ja työskentely residensseissä eri puolilla maailmaa on ollut aina osa hänen työtään. Liulian tehtävänä on valmistella Aalto AiR -käytäntöä ja -rahoituspohjaa sekä toimia sen ensimmäisenä taiteilijana.

- Kutsuimme Marita Liulian, koska hänellä on vankka kokemus kansainvälisyydestä sekä taiteilijana että Artist in Residence -työskentelystä. Liulia on myös toiminut koko uransa taiteen, teknologian ja talouden välimaastossa, dekaani Helena Hyvönen perustelee Liulian valintaa.

Aalto AiRissa taiteilija työskentelee sovitun mittaisen ajan räätälöidyssä yhteistyössä oman tiiminsä, Aalto-yliopiston korkeakoulujen henkilöstön ja opiskelijoiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Residenssiin sisältyy opetusta. Tavoitteena on tuottaa korkealaatuinen, eri taiteenaloja, tutkimusta ja teknologiaa yhdistävä tuotantokokonaisuus. Teoksen tuotantoon liittyy tutkimus, raportointi ja tuotteistaminen. Valmiit teokset tulevat julkisesti esille yleisön ja ammattilaisten arvioitavaksi. Taiteilijan palkasta vastaa yliopisto ja tuotannon rahoituksesta taiteilija.

- Yliopistolle AiR-toiminta on tärkeää, koska se avaa yliopiston toimintaa sekä konkretisoi yliopiston ja kulttuurielämän välisiä suhteita, Liulia muotoilee AiRin merkityksestä. Opiskelijoille se tarjoaa mahdollisuuden seurata ammattilaisprojektin eri vaiheita. AiR tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa monialainen ja taiteellisesti kunnianhimoinen tuotanto, jota olisi muuten vaikea toteuttaa.

Liulia toteuttaa residenssikaudellaan elokuvaa, nykytanssia ja uutta teknologiaa yhdistävän Kuolemantanssi-elokuvatrilogian. Tanssielokuvasarjassa Liulian yhteistyökumppaneina ovat muun muassa tanssija-koreografi Virpi Pahkinen ja Tero Saarinen Company. Sarjan ensimmäinen osa, Jumalattaren paluu on saanut Suomen elokuvasäätiön ja AVEKin tuotantotuen. Pääosa Liulian työpanoksesta ja tuotannosta toteutuu Taideteollisen korkeakoulun Mediakeskus Lumeessa.

- Kausi on ollut erittäin työteliäs, joten saatan iloisesti jo luvata että residenssikautenani valmistuvan trilogian ensimmäisen osan, Jumalattaren paluun, ensiesitys on jo ensi vuonna, kertoo Marita Liulia.

Kuluvana vuonna Liulian teoksia on esillä kotimaan lisäksi Sveitsissä, Norjassa, Yhdysvalloissa ja Luxembourgissa.

 

Lisätietoja: 

dekaani Helena Hyvönen, p. 050 324 3657, helena.hyvonen [at] aalto [dot] fi
taiteilija-ohjaaja Marita Liulia, p. 040 833 8944, marita [at] maritaliulia [dot] com, www.maritaliulia.com

Henkilökuvat Liuliasta: http://media.digtator.fi/digtator/tmp/02c22eb739953989b252e00dafc77bb0/preview.html

Latauslinkki on voimassa 15.07.2011 asti.

Takaisin

Bookmark and Share