Uutiset
Aallon voima konkretisoitui yhteisprojektissa
19.06.2013 Liiketaloustieteet ja luova taiteellinen puoli löivät kättä yhteistyössä tehdyssä projektissa.
Aalto-yliopiston opiskelijatöitä esillä huippugalleriassa Tokiossa
18.06.2013 Galleria 21_21 Design Sight Tokiossa avaa juhannuksena näyttelyn, johon on valittu mukaan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taideteollisen muotoilun opiskelijoiden teoksia.
ARTS+ENG-projekti rakentaa siltoja korkeakoulujen välille
18.06.2013 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos siirtyi Insinööritieteiden korkeakoulusta Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun 1.1.2011. Tätä ennen se oli ollut lähes 140 vuoden ajan osa Teknillistä korkeakoulua ja tämän edeltäjiä.
Kansainvälinen taidepalkinto Petteri Nisuselle ja Tommi Grönlundille
18.06.2013 Taiteilijat Petteri Nisunen ja Tommi Grönlund saavat Maailman kulttuurineuvoston (World Cultural Council) myöntämän Leonardo da Vinci World Award of Arts 2013 -palkinnon.
Yhteistyötä Chilen kanssa jo 20 vuotta
17.06.2013 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Universidad de Chilen Duo UC School of Designin välinen yhteistyö on jatkunut jo 20 vuotta. Duoc UC sekä entinen Taideteollinen korkeakoulu katsoivat jo pitkälle tulevaisuuteen tehdessään yhteistyösopimuksen koulujen välillä vuonna 1993. Tämä oli Duoc UC:lle ensimmäinen kansainvälinen sopimus.
Älypuhelimissa pelkät muodikkaat ominaisuudet eivät riitä
14.06.2013 Kuluttajat muistavat uuden sukupolven älypuhelinten huonoon käytettävyyteen liittyvät kielteiset tunteet vahvemmin kuin alkuinnostukseen liittyvät myönteiset tunteet. Erityisen hyvin muistetaan tilanteet, jossa puhelimen käytettävyyden takia joutuu nolostumaan toisten ihmisten edessä, kertoo tuore tutkimus.
Mari Isopahkala puhuu muotojen kielellä
11.06.2013 Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinnon on saanut muotoilija Mari Isopahkala. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi entisestä Taideteollisesta korkeakoulusta. Isopahkala on Aalto-yliopiston lisäksi opiskellut huonekalu- ja sisustussuunnittelua Lahden Muotoiluinstituutissa. Nuorten muotoilijoiden näyttely on avoinna Design Forum Showroomissa elokuun puoliväliin.
Terveydenhuollon kysymysten äärellä
10.06.2013 Aalto-yliopisto haluaa nostaa sote-keskusteluun hyvinvointipalveluiden sisältöjen ja toimintatapojen muuttamisen.
Graafisen suunnittelun opiskelijoille European Design Awards -hopea
10.06.2013 Tuli & Savu -lehden tuplanumero 65 & 66 sai hopeaa European Design Awards -kilpailussa.
Aina erilainen Tuli & Savu
10.06.2013 Graafisen suunnittelun koulutusohjelma ja runouslehti Tuli & Savu ovat tehneet yhteistyötä jo kymmenen vuotta. Lehden ulkoasu haastaa printin sovinnaisuuksia ja on joka numerossa erilainen.
Ulos lelukaapista – aikuiset leikkijät!
04.06.2013 Leikki nähdään usein erityisesti lapselle luontaisena toimintana. Lapsen odotetaan leikkivän, koska hän on lapsi. Ja leikkiin kuuluu lelu. Leluja ostetaan lapsille lahjaksi, opetukseksi, seuralaisiksi, huvitukseksi. Lelut ympäröivät ja seuraavat lasta koko leikkivän lapsuuden. Aikanaanhan me kaikki niistä luovuimme, kun tulimme aikuisiksi. Vai luovuimmeko?
Venetsian biennaali käynnistyy
31.05.2013 Venetsian 55. taidebiennaali käynnistyy kesäkuun ensimmäinen päivä ja jatkuu 24. marraskuuta saakka. Mukana on ennätykselliset 88 maata, joiden näyttelyjen lisäksi biennaalialue Giardinissa ja Arsenalessa on tarjolla viitisenkymmentä biennaalitapahtumaa. Taiteen ohella kaupungin valtaavat kesän ja syksyn aikana myös tanssin, musiikin ja elokuvan alan tapahtumat.
Medialaboratorion Demo Day esitteli uusia pelejä
30.05.2013 Aalto-yliopisto on vahvasti mukana kehittämässä pelialaa Suomessa. Suomen ensimmäinen ”peliprofessori” Perttu Hämäläinen aloitti tehtävässään vuosi sitten – ja tulosta syntyy.
Antti Auvinen kolmannelle sijalle kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa
29.05.2013 Kansainvälisessä Green Line Ideas Competition -kilpailussa kolmanneksi sijoittui arkkitehtuurin laitoksen opiskelija Antti Auvinen.
Näytös13 täytti Suvilahden Kattilahallin väriloistolla
28.05.2013 Vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijoiden suunnittelemat uudet mallistot esiteltiin yleisölle perjantaina 24. toukokuuta. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun näytöksessä esiteltiin valmistuvien taiteen maisterien sekä kandidaattien kiinnostavia mallistoja.
Vihreämpi luksus luo ylellisyyttä rajallisten resurssien maailmassa
28.05.2013 Aalto-yliopiston monitieteinen Pack-age, innovatiivinen pakkausmuotoilukurssi järjestettiin jo toisena vuonna. Tänä vuonna kurssin teemana oli vihreämpi luksus, jossa vastuullinen ja ympäristötietoinen suunnittelu kulkee käsi kädessä korkean laadun ja elämyksellisen estetiikan kanssa.
Yhteistyö, haasteet ja oman rytmin löytäminen ovat osa tietä menestykseen muotimaailmassa
24.05.2013 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Creative Currency -seminaari toi muodin huippuammattilaiset Suomeen keskustelemaan muotimaailman nykyhaasteista.
Täpötäydessä Sampo-salissa juhlittiin tuoreita valmistuneita
24.05.2013 Perjantaina juhlitussa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun keväisessä publiikissa taiteen kandidaatit ja maisterit, tekniikan kandidaatit sekä arkkitehdit saivat todistuksensa. Mediakeskus Lumeen Sampo-sali täyttyi todistusten jakoa katsomaan tulleita valmistuneiden ystäviä ja sukulaisia.
Median laitoksen projektit mukana valtakunnallisessa Siivouspäivässä
24.05.2013 Nyt tulevana lauantaina 25. toukokuuta vietetään Siivouspäivää, joka on vapaaehtoisten järjestämä kansalaistapahtuma kierrätyksen, kirpputorien ja kaupunkikulttuurin ystäville.
Lämminhenkinen ARTS Exposed yhdisti tekijät ja yleisön
23.05.2013 Aalto-yliopiston alumni- ja yrityssuhteiden järjestämä ARTS Exposed kokosi joukon Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumneita ja nykyopiskelijoita yhteen esittelemään ja myymään töitään Kruunumakasiineille Masters of Aalto-näyttelyn yhteyteen 18.–19.5.2013.
Muotoilun rooli hyvinvointipalveluiden kehittämisessä puhutti seminaarissa
22.05.2013 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tiistaina 21. toukokuuta järjestämässä Hyvinvoinnin muotoilu -seminaarissa pureuduttiin muotoilun mahdollisuuksiin julkisten palvelujen kehittämisessä.
Masters of Aalto -yhteistyökumppanit palkitsivat Aalto-yliopiston maistereita
17.05.2013 Aalto-yliopistosta valmistuneiden opiskelijoiden opinnäytteitä esittelevässä Masters of Aalto –tapahtumassa on palkittu ansiokkaita opinnäytetyön tekijöitä. Tapahtuman yhteistyökumppanit valikoivat näyttelyn runsaan 70 työn joukosta suosikkinsa. Aalto-yliopiston monialaisuus ja ihmisen elinympäristöjä tutkineet työt olivat tänä vuonna palkitsijoiden mieleen. Näyttely on auki Helsingin Sörnäisissä joka päivä sunnuntaihin 26.5. asti.
Muodin nuoret lupaukset nähdään Aalto-yliopiston Näytös13:ssa
16.05.2013 Vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman parhaimmisto paljastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Näytös13:ssa perjantaina 24. toukokuuta 2013 Suvilahden Kattilahallissa. Muotinäytöksen lisäksi ensimmäisen kerran järjestettävä Creative Currency -seminaari kokoaa Suomeen ennennäkemättömän joukon maailman huippuammattilaisia muodin eri osa-alueilta torstaina 23. toukokuuta.
Kristallikukkia peilisaleissa – heijastuksia matematiikan ja taiteen välillä
16.05.2013 Maanantaina 6.5.2013 avautui matematiikan, arkkitehtuurin ja taiteen yhdistävän Aalto-kurssin, Kristallikukkia peilisaleissa, lopputöiden näyttely Otaniemessä, TUAS-talon aulassa. Esillä on yhteensä 6 työtä, joita opiskelijat ovat suunnitelleet ja rakentaneet kevään 2013 aikana.

RSS 2.0 -syöte