Wastelands

16.-29.07.2012 / 00:00 - 00:00

Wastelands / Eero Alho, Ville Mellin & Lotta Jalava – Photo by Jani Laukkanen

EASA (European Architecture Students Assembly) on vuosittain eri maissa järjestettävä arkkitehtiopiskelijoiden tapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Helsingin Suvilahdessa teemalla Wastelands, ja sen myötä pääkaupunkiin saapuu 500 arkkitehtiopiskelijaa yli 42 maasta ja 240 arkkitehtuurikoulusta ympäri Eurooppaa.

Wastelands on designpääkaupunkivuoden suurin ja kansainvälisin arkkitehtuuritapahtuma. Se kutsuu festivaaliosallistujia, niin arkkitehtiopiskelijoita kuin suurta yleisöä, pohtimaan yhdessä takapihojen, joutomaiden ja hukkatilojen nykytilaa ja käyttöpotentiaalia. Kaksiviikkoisen festivaalin aikana pidetään 38 työpajaa sekä luentoja, keskusteluja ja muita oheistapahtumia.

Wastelands keskittyy Suvilahteen, jossa on avoimet ovet koko tapahtuman ajan, mutta ohjelmaa järjestetään ympäri kaupunkia mm. kulttuuriratikassa ja WDC-Paviljongissa. Kaikkien työpajojen tulokset ovat nähtävillä Suvilahdessa ja pitkin kaupunkia tapahtuman päätöspäivänä.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on yksi tapahtuman partnereista. Tapahtuma on osa World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta.

Lisää tietoa ja aikataulut osoitteessa www.wastelands.fi

Wastelands / Eero Alho, Ville Mellin & Lotta Jalava – Photo by Jani Laukkanen

Bookmark and Share