Kestävä kehitys Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa
Aalto-yliopiston ja sen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tavoitteena on edistää kestävän kehityksen teemoja yliopiston strategian painopistealueiden mukaisesti (energian ja luonnonvarojen kestävä käyttö, ihmislähtöinen elinympäristö) sekä tutkimuksen että opetuksen sisällöissä.
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoululla on muotoilu- ja taidekorkeakouluna sekä tulevien tuotesuunnittelijoiden kouluttajana keskeinen rooli ympäristötietoisuuden ja kestävän kehityksen periaatteiden edistäjänä.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kestävän kehityksen yleisperiaatteet
- Pidämme ympäristö-, terveys- ja turvallisuusnäkökohtia, haittojen rajoittamista sekä asiaankuuluvan lainsäädännön ja määräysten noudattamista tärkeänä ja erottamattomana osana toimintaamme.
- Koulutamme, opastamme ja kannustamme opiskelijoita, koko henkilöstöämme ja yhteistyökumppaneita toimimaan ympäristön, terveyden ja turvallisuuden kannalta vastuullisella tavalla.
- Arvioimme toimintaamme jatkuvasti ympäristö-, terveys-, ja turvallisuusriskien tunnistamiseksi ja vähentämiseksi sekä sitoudumme jatkuvaan parantamiseen seuraavilla osa-alueilla: ympäristötietoisuuden lisääminen ja kehittäminen, työskentelyturvallisuuden kehittäminen, energian ja veden säästeliäs käyttö, jätteiden käsittelyn kehittäminen ja määrän pienentäminen.
- Kehitämme taideteollisuusalan ympäristötutkimusta ja pyrimme hankkimaan ympäristötutkimukselle rahoitusta.
- Selvitämme teknologian siirrossa vastaanottavalle osapuolelle toimenpiteet, jotka ovat tarpeen ympäristön ja terveyden suojelemiseksi sekä turvallisuuden varmistamiseksi.
- Odotamme yhteistyö- ja sopimuskumppaniemme noudattavan näitä periaatteita soveltuvin osin.
Kestävä kehitys opetuksessa
Kestävän kehityksen huomioiminen on muotoilualalla vaihtelevaa ja korkeakouluun tullessaan opiskelijoiden lähtötiedot voivat olla hyvinkin eri tasoisia. Yleisenä tavoitteena on elinkaariajattelun, ympäristönäkökulman sekä kestävän kehityksen periaatteiden sisällyttäminen opetukseen. Elinkaariajattelussa otetaan huomioon tuotteeseen, valmistusmateriaaleihin, valmistukseen, käyttöön ja käytöstä poistoon liittyvät ympäristönäkökohdat. Tavoitteena on myös, että opiskelija hallitsee ympäristöasioihin liittyvät käsitteet ja löytää muotoiluprosessissa tarvittavan ympäristötiedon.
Syksyllä 2010 alkoi Aalto-yliopiston yhteinen ja monialainen Creative Sustainability -maisteriohjelma.
Kestävä kehitys tuotannossa ja tutkimuksessa
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tehdään harjoitustöiden lisäksi tutkimusta, tuotteita, tuotekonsepteja ja muuta tuotantoa yrityksille ja muille ulkopuolisille tahoille. Työpajoissa pyritään lisäämään tietoa ympäristömyötäisistä materiaaleista ja edistää niiden saatavuutta. Korkeakoulun tuotannon ympäristövaikutuksilla voi olla suurtakin merkitystä, kun otetaan huomioon niiden kerrannaisvaikutukset, kuten tuotannon ja sen käyttäjien tai sen vaikutuksessa olevien ihmisten määrä sekä toimiminen esimerkkinä muulle saman alan toiminnalle. Tuotannon ympäristömerkitykset rakentuvat suureksi osaksi opetuksen ympäristöarvoista ja toisaalta koulumme kiinteistön ja tuotantotilojen asianmukaisesta jätteen käsittelystä.
Kestävään tuotekulttuuriin siirtyminen edellyttää elinkaariajattelun soveltamista. Tuotannossa pyritään suunniteltavien tuotteiden ja palvelujen negatiivisten ympäristövaikutusten minimoimiseen niiden elinkaaren aikana.
Jätehuolto
Jätehuollon perustavoitteena on, että mahdollisimman pieni osuus jätteestä joutuu hyödyntämättömänä kaatopaikoille ja että mahdollisimman suuri osa käytetään hyödyksi mahdollisimman tehokkaasti.
Aalto-yliopiston jäteohjeistusta uusitaan vuosina 2011–2012.
Katso myös
- Lisää tietoa kestävästä kehityksestä ja kestävästä kampuksesta Aalto-yliopistossa (aalto.fi)
- Opetusministeriön opas Korkeakouluopetus kestäväksi (toim. Taina Kaivola, Liisa Rohweder) (minedu.fi)
- Creative Sustainability -maisteriohjelma (studies.aalto.fi)
