Olomuoto 2010

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu aloitti toimintansa vuoden 2012 alusta

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on muotoilun, median, arkkitehtuurin, elokuvan, taidekasvatuksen ja taiteen korkeakoulu. Taideteollisen korkeakoulun ja Insinööritieteiden korkeakoulun arkkitehtuurin laitoksen muodostama uusi korkeakoulu jatkaa edeltäjiensä luomaa kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua osaamista.

Uusi korkeakoulu kokoaa ihmislähtöisten ympäristöjen suunnittelun ja toteutuksen alueet sekä humanistis-kulttuuriseen traditioon perustuvat tutkimuksen ja opetuksen alat. Korkeakoulun eri alojen yhteistyö ja vuorovaikutus haastaa teknologialähtöisen ajattelun ja tuo ihmis- ja käyttäjälähtöisyyden entistä keskeisemmäksi ympäristöjen luomisessa.

Korkeakoulun ainutlaatuisuus syntyy sen kyvystä yhdistää pitkän perinteen tuoma kokemus uuteen ajatteluun tavalla, joka mahdollistaa uudet luovat ratkaisut. Tutkimuksen kärkialueita ovat muotoilu, digitaalinen media, audiovisuaalinen esittäminen, taide, visuaalinen kulttuuri sekä hyvinvointirakentaminen ja yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu. Korkeakoulusta valmistuu vahvan taiteellisen ja teknisen ammattitaidon hallitsevia taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin osaajia ja uudistajia.

Opetuksessa, tutkimuksessa ja taiteellisessa toiminnassa yhteydet muuhun yhteiskuntaan, elinkeinoelämään ja kulttuurialaan ovat aktiiviset ja tiiviit. Kumppaneina toimivat parhaat kotimaiset ja ulkomaiset yliopistot ja osaamiskeskittymät kuten MIT, Stanford, Harvard, Delft, KAIST, Chalmers and Nokia, Kone, Kodak, Toyota, Hyundai, Saab, Panasonic, ABB, Canon, Alessi, Marimekko, Iittala, Fiskars ja Suunto.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu lukuina

Opiskelijoita 2110, joista jatko-opiskelijoita 337. Lue lisää »

Opiskelemaan Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun

Korkeakoulu tarjoaa 20 kandidaatinohjelmaa ja 24 maisteriohjelmaa. Lue lisää (studies.aalto.fi) »

Tenure Track -urapolku

Akateeminen urapolku tarjoaa tutkijoille selkeän ja hyvin tuetun urapolun kohti professoritason tehtäviä. Lue lisää (englanniksi, aalto.fi) »

Uusinta korkeakoulussa

Pysy ajan tasalla seuraamalla uutisia, tapahtumia, väitöksiä ja blogeja. Lue lisää »

Cumulus-järjestö

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu koordinoi Cumulusta, jossa sijaitsee myös sen sihteeristö. Lue lisää »

Ura Aallossa

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on osa Aalto-yliopistoa, joka tarjoaa monipuolisia urahaasteita. Ura Aallossa (aalto.fi) »

Bookmark and Share